sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Sillälailla!

Kotkassa ollaan. Ajettiin Oulusta yötuurina tänne. Matka oli mukava, Viitasaarella otettiin pit stop Pihkuriin. Siellä oltiin sopivasti vähän ennen pilkkua ja saaliiksi saatiin muutama drinksu ja Hulkkiutunut hahmo joka meinasi ottaa puoli terassia mukaansa kun lähti kotiinpäin. Kyllähän se pistää vituttaan jos käsketään ottaa vettä välillä.

Oulussa oli leppoisaa. Tarpeeksi tuikkuja ja savukin yrotti pysyä lavalla ihan jees. Otettiin Sjoelta Miguelillekin langaton ja sen parissa sai säätää Oulun päässä. Taajuuksia tartti hakea hetken kun meinas olla turhan lähekkäin noi kielisoittajien taajuudet. Talon sepillä oli onneks koneella tsydeemi, josta näki lavalle vaikuttavien muiden langattoien kentät. Laitoin sen verta lähelle 800:aa taajuudet, että ei haitannu muu liikenne mitn. Seuraava lähin häiriö(eli Stam1nan langattomat vempeleet) liikku jossain 805+ -ympäristössä.

Keikkahan oli helvetin jees. Valotornissa meinas tulla poru jos toinenkin kun sepät fiilisteli meininkiä. huomas, et jengi on pohjoisessakin oottanu orkesteria.

Seinäjoen meininki oli suhteellisen irti hanskasta. Keikka oli sielkin hyvä, tosin aikann soittoaika kyl verotti jonkun verran jengistä. Siitä lisää viel myöhemmin...

Hmm. Mut nyt täytyy rientää kasaamaan backlinea, kyljet aukes justiinsa ja kamat liikkuu. Ehkä tääkin päivä saadaan maaliin.

Ei kommentteja: