tiistai 23. joulukuuta 2008

Voi video.

Nythän ne vehkeen keksi, neliraituri iLuuriin! Ei mee biisi-ideat enää unohduksiin ei.



Kauankohan tästä luurista jaksaa intoilla. :D

Lavakarttakin syntyy tien päällä sormella piirrellen ja lähtee emaililla etiäppäin. :D (voi tosin tulla vähän sanomista, mut asiahan on tossa näykvissä, ;D)

tiistai 16. joulukuuta 2008

Testing, testing

Onnistuu tää bloggaaminen näköjään iPhonellakin. :D Piti tulla pitkästä aikaa Maffelle piipahtamaan. Tässä on hyvä kaffin lomassa harrastaa pientä testailua. Ei mulla muuta. :D

maanantai 15. joulukuuta 2008



Ai että, siinä se nyt on. Pakasta vedetty Italialainen sim-vapaa iPhone. Elisa lähti supattaan heti ja kaikki asiat synkronoituu ihanasti Macbookista. Hieno laite. Vielä ko oppis käytämään sitä jotenkin. :D Helppoahan toi on, kaiken maailman ohjeet tuli lueskeltua kun oottelin konetta jonkun reilun viikon verran, joten kun sai viimein luurin käteen on homma jo ihan jees hanskassa. Tekstin kirjoittaminen on paljon helpompaa kuin alunperin pelkäsin. Se olikin ainoa asia mikä kauhistutti etukäteen. Muutenhan toi on hauskin viihdelaite mitä on ollut pikään aikaan. :D Ei muuta kun kirjasto täyteen Metallicaa ja homma on hallussa. Ohjelmia hain etukäteen kauhean läjän, ja 104 kpl niitä asentui. Saa sit poistella jos on jotain ihan turhia. Eiköhän tossa oo itelle joululahjaa ja työreissuille ajantappovehjettä taas hetkeksi.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Tavastia osa 2

Jeps, eli Tavastialla tänään toinen päivä. Aattelin nakata vaan kuvalla. Huono kuva, mut otinkin sen Macbookin kameralla. Kommunikaattorin kamera on paskana. Huomionarvoista kuvassa on Tavan par-kaluston väritys ja suuntaus. Uusi suosikkini.


keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Uusia leluja.

Pitkän säädön ja mietinnän jälkeen laitoin tilauksen Italiaan ja oottelen iPhonea saapuvaksi. Alun epäluulo on karissut kun oon nähnyt tutuilla tota vehjaketta ja saanut muutamatkin helevetinmoiset naurut tuon vehkeen kustannuksella. Ja eikös nauru just pidennä ikää tai jotain. :D Laitan sen 8Gt version itelle kun en tarvi mitään tolkutonta musakirjastoa mukaan. Macbookki hoitaa sit sen viran. Muistinko mainita, että kone tuli kolmannesta huollostaan ja sen jälkeen on ollut mukavaa. Mainio laite. Myyjäliikekin hoiti homman hienosti loppujen lopuksi, korvasivat kaikki harmini, eikä jäänyt hampaankoloon mitään.

Mut eipä tässä, huomenna Turkuun. Onkohan sielä yhtä paska keli kuin Seinämäellä...

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Marraskuu on harraskuu.



Täs on ollu nyt kaikenlaista. Ei oo jaksanu pahemmin kirjailla ylös mitään. Vartiaisen kanssa pyörin lokakuun puolella viiden viikonlopun verran, käytiin Pimpuloden kanssa Semissä ja Sirkuksessa ja Lordiakin ehdin häikäistä Tavastialla levyjukkarikekkereissä. Nyt mennään sitten pitkin maakuntaa Cloaca Maximan kanssa niin, että tyrät rytkyy. Tällä hetkellä istun 108D:ssä Vessen kanssa, päämääränä Pimpulat Espoossakohansenytoli. Ei mun tartte tietää, vesse ajaa. :D Huomenna sit taas Cmäksän rautakeuhkoon ja kohti uusia seikkailuja. Tuli vahingossa ihan siedettävä valosettikin matkaan, siitä kuva. Paljon lediä, 2 himmenninkanavaa. Sillälailla.

Kirofonin kanssakin käytiin studiolla demottomassa 6 uutta laulua, niitä pitäis jatkotyöstää joulukuun puolella. Mukavia ralleja tulossa, aika äkäistä, mutta toisaalta aika kaunista kamaa. Hmh. Tekstejä syntyy onneksi tasaiseen tahtiin, jotenkin sitä reissunpäällä kelaa niitäkin ihan eri tavalla kuin himassa. Onko se nyt sitten sitä syvyyttä tai jotain.



Mut eipä tässä just sen kummempaa. Lunta ja pakkasta odotellessa...

maanantai 29. syyskuuta 2008

torstai 18. syyskuuta 2008

Apple MacBook räjähti, Seinäjoki.

Homma hoidos ja turha jaapata enää.

Mut pitäkää huolta, et backupit on kunnossa. Oikeasti!

lauantai 13. syyskuuta 2008

Naapurivisa osa 2

Eesti käytiin hävittämässä ja nyt ollaan taas kotomaan kamaralla. Laivakyyti oli mennentullen aikamoista. Teki mieli käydä kysymässä, että paljonkohan se tasainen kyti maksaisi.. Eikä ollut edes mikään kauhean kova tuulikaan. Hmph.

Nyt on vuorossa osa 2 Naapurivisa-keikoista. Mestoilla CMX, Ismo Alanko Teholla, Ultima Thule ja Kosmikud. Sama kattaus kun eilen siis. Nyt mennään vaan toisessa järjestyksessä, eilen vedettiin ekana, tänään vipana. Eilen oli ajossa sika2 ja sgm:n parrilauta. Lamppuina 300W parreja, pari molea, 6 jotan Roben minimacin näköisiä spotteja ja siihen päälle 4 washia etulinjassa. Lattialle sit lisää kolmesatasia ym. Eli periaatteessa ihan okei. Nakkihöyrystin ei halunnut toimia, joten sain tilalle savukoneen, mikä oli hyvä juttu. Orkesteri kun ei noista höyrystimistä perusta. Kerrankin niin päin. :D

Tänään siis Nosturin vuoro. Soundcheckiä ootellessa tätä kirjoitan...

torstai 11. syyskuuta 2008

Eesti keel, kussamo hopotit?

Jaahas, naapurimaa kutsuu. Aiheena Naapurivisa CMX:n ja Ismo Alangon ja parin Eestiläisen orkan kanssa. Huomenna sit Nosturissa sama soppa. Ristuksen aikaasin piti hypätä junaan taas, mutta ei se mitään. Meneehän tää näinkin. Pitää kattoa jos ehtis Stadin päässä nakata Macbookin Ruoholahdenkadulle huoltoon. DVD-asema perkele takkuaa. Lukee kyllä CD:t iloisesti (iTunes imaroi biisit) mut DVD:t ei lähe käyntiin kirveelläkään. Kolme kertaa yrittää startata, mutta sit levy tulee ulos. Perkele. Just sain joku aika sitte koneen huollosta kun kovalevy paukahti. Vähän liikaa ongelmia huhtikuussa ostetuksi koneeksi.

Jeps. Kohta joutuu vaihtaa paikkaa junassa varmaan, tulin lippu junasta-periaatteella kyytiin...

DEATH MAGNETIC

Jesus. Piti poistaa uus Metallica heti klo 00.01 Sjoen ABC:lta. Ruubini on tehnyt hyvää työtä, kyl tömähtää. Sauna on tulilla ja bisseäkin on, tää on aika jeps. :D

Wittu!

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

No wittu.

Treeniksellä jytää. Meikä on uusien biisien kimpussa ja koittaa saada niihin jotain järkeä demottelemalla. Hirviä soppa. Liikaa kaikkee. Tarttis mennä varmaan maata, on pää jo aika jumissa. :D

Sain muten tänään c-kortin. Päätin vihdoin viimein käydä ajamassa sen. Kyl siitä on jo kuittailtukin kauan kun mulla ei oo ollu kun b-kortti. Saapahan nyt sitten ajaa vaikka roskia jos ei muuta keksi. Tai bussin tyhjänä mereen.

Wittu.

perjantai 5. syyskuuta 2008

Telttakeikkailun ihanuus syyskuussa...

DAY 1

Tällä kertaa mennään vähemmän hektisissä tunnelmissa, venuena ruokamessuteltta Kauhajoella. Kolme päivää käkkimistä ja hyviä ruokia. :D Vaarallista puuhaa.

Eka shoy takana, tyypit väänsi livepizzaa. Ja tietysti heti kun homma lähti käyntiin, alkoi tulla vettä kuin Esterin perseestä. Lisäksi samassa ohjelmateltassa kokataan isolla paellapannulla sapuskaa(SSSSHHHHHH!), mestoilla on läjittäin koululaisia(PULIPULIPULI) ja ulkona piippaa kuorma-autot. Audioelämys on siis läsnä! :D Onneksi on AKG:n paremmat headsetit, millään rimpulavehkeillä tästä ei tulisi kuin sanomista ja paha mieli. Aluekuulutusjärjestelmäkin tuntuu vörkkivän vaikka joka paikassa on vettä kuin ruotsinlaivan ympärillä avomerellä. Saas nähä.

Ja öh, heti piti vaihtaa toisen mallinen headsetti kokille, ei meinannu edellinen pysyä kyydissä. Kokkaaminen on fyysinen laji! Onneks on mikkivaihtoehtoja mukana.

Ei muuta kun lisää kaffia... Tulispa aurinko esiin.

klo 13.55

Juuh. Tällästä tuli askarreltua heti ekojen puheiden jälkeen. Patentti haussa.



klo 14.45
Välitön päivitys on tosiasia:


DAY 2
klo 10.47

Aamu alkaa leppoisasti klo 09.50. Komoottimet päälle. Yks niistä muistuttaa ääneltään ydinvoimalaa kun käynnistyy. Ei kauhean terve söyndi. Kohta se pimenee sit kokonaan. Pois vaan, ei sota yhtä tötteröä kaipaa.

Kolmen langattoman kokkisopalla avataan. Eilisen sateen jäljiltä mulla oli graafinen aika vitun mutkalla, muistutti lähinnä kännisen käärmeen kusta. Piti kaivaa kiertoja pois lapiolla, että sai maksimivolan pihalle. Eka shöy sillä, sit supernollaus. Tällä hetkellä höpötetään 58:iin, onpas helppoa ja saa gainata. :D

Sähkäri kävi muuten sanomassa, että eilen oli ollut superukkonen ja komoottimista oli kuulunut ääniä. Kaikista oli virta pois, mitä vittua? On tainnut yövaksi poltella jatsitupakkaa niin, että kajarit on alkanu vittuilla. Toivottavasti vittuili takaisin.

Jaahas, seuraava akti lavalle. :D

klo 12.22

No nyt täällä pyörii jo Smaartkin. Löysin Macille demoversion, heti testiin. Löytyy noi piikkipaikat vähän nätimmin. :D

DAY 3

klo 10.56

No wittu. yöllä oli tosi kylmä, vissiin pari astetta. Aamulla heti klo 9 mökki täynnä ryhmää mielikuvitushahmopalvonnan muodossa. =helevetinmoinen kondensioveden määrä teltassa jengin hönkiessä loitsujaan. Ohessa kuva Midaksen päältä. Onneksi on rätti mukana. Täällä on kolme lämpöpuhallinta, mutta ovatkohan olleet yöllä päällä. Muina aamuina ei vastaavaa ole ollut ja nyt ei voi panna edes läppäriä paikalleen kun vettä nokkuu joka paikasta.



Aamushown kanttori yritti tehdä elämästäni vaikeaa. Ensin se otti headsetin päästänsä ("koputin sitä ja eihän se ollu edes päällä" No nii-in, just siksi se ei ole päällä biisien välissä, ettei sun koputtelut ja nenätuhina kuulu takariviin asti, pölö.), sitten alkoi vetää pianomikkiin(jännä soundi muuten. :D) ja lopuksi siirtyi papin tontille (gainattu papin piipitykselle, kanttori tulee vetään kun oopperassa) Ja tietenkin siinä kohtaa kun kaikki seisoo, eikä näe koko alttariosastoa salin perältä. HEEERRAAAA HYYYVÄÄÄÄ kiiittääkääää! Noo, onneksi nää ei nyt oo niin vakavia hommia. Pakko oli kyllä kysyä, että mitä kuule touhusit. Sanoi, et kun kerran mikki ei kuulunut, niin piti mennä toiselle mikille. Tuumasin, että minä kuulin kyllä ja etkös sä oo täällä esilaulajana etkä esiintymässä.

Kaikenlaista. Nyt alkoi taas kokkailushowt, eli leppoisissa tunnelmissa jatkuu. Kohta tarttee käydä toteamassa seuraava ruokamesta. Ruokalippuja sain onneksi parikymmentä että eipä ainakan nälässä tarvi olla. :D

tiistai 2. syyskuuta 2008

28-30.8.08, Espoo Salo ja Eura

Vuorossa kesän vikat UK-vedot. Jussi on mua tuuraillut kuukauden verra, mut nyt meikä ehtii taas puikkoihin. Lähetään liikkeelle Espoosta, jossa on menossa 550-vuotisjuhlat. Mobilestage (enpä ookkaan joutunut tuon kanssa pulaamaan pitkään aikaan) ja sateinen keli, mut kai se tästä. Keikka menee vanhasta muistita, vaikka vähän meinaa tulla taas kiirus. Tolle lavalle kun ei paljon backlinea kasata valmiiksi. :D Keikka alta pois ja Treelle yöksi.

Aamulla säätöliitto, valot/ääni kyytiin ja kohti Saloa, jossa mestana Salohalli. Tilaa on, niin lavalla kuin lattiallakin. Twilight Guardianssit käy vetäseen vipan keikkansa ekan aktin ominaisuudessa. Meillä kaikki ok, mitä nyt parit piuhat jäi varastolle. Illasta selvitään. Popparit autoon ja kohti Tretta, mestoille jää tekniikka-Ez joka lähtee ajamaan Sprintteriä. Klopit käy aamulla nykäsemässä Särkänniemessä shöyn ja tulevat sitten Euraan, minne mekin suuntaamme Salosta. Aamupalaverin jälkeen suuntaamme siis Osmantupaa kohti.

Osmantuvassa on seinät pysyneet paikallaan, eli kaikki on aikalailla samoin kun viimeksi käydessä. Taaskaan ei mitn ongelmaa minkään asian suhteen. Kaikki pelaa, niin kamat kuin catering. Keikka on vitun jees, Tehareitten Otto käy vierailemassa ja kaikki on yhtä suurta hyvää meizinkiä ja hymyä. Onneksi kesärundi loppui just tänne. Tää on aina semmonen summaava paikka, koska majoitus/takahuone yhdistää aina kaikki varmasti saman katon alle.

Jeh. Ens vkolla kolme päivää ruokamessuilla. Se on nasta keikka ja aina oppii jotain uutta ruuanlaiton ihmeellisestä maailmasta. Taitaa tulla tilanneraporttia ihan paikanpäältä, koska poteroitu tukikohta on perustettava kun ollaan ns. päivystyshommissa.

'Till then!

Imatra Rock to the river 22. ja 23.8.08

Do dii, Imatran iloissa. Ekan päivän agendan Pimppien vika keikka kesälle. Aika päivänalossa mennään, mutta ei se mitn. Bussi otti ja juuttui kiinni ja roudaus tapahtui vähän kauempaa kuin ois luullut. Siitä selvittiin. Ite heräsin auton perästä 40 minuuttia ennen keikan alkua, mut jotenkin se backline taas asettui. Sai kasata suoraan lavalle, mikä on ihan jees. Tai ei mua ainakaan se haittaa, sapahan jengi roudaus/kasausnäytöksen ihan kaupan päälle. :D

Keikka alta pikapurku ja sit lasautettiin Buttenhoffiin syömään. En tiiä voiko tarpeeks mestaa hehkuttaa. Hyvää oli ja aikaa kului kolme tuntia kuin hujauksessa. Yrttilammasta, nam nam. Meinas tulla herkältä mieheltä tippa linssiin kun ekan suupalan laittoi suuhun. Eipä siinä, jengi autoon, minä ja Fööde hotskulle ja orkesteri kotio. Uutta päivää ja orkesteria odotellessa pari sihijuomaa...

Seuraavana päivänä sit hirviöiden vuoro. Hotskulta bussiin päiväseltään ja mestoille ihmettelemään. Jarkko joka ajoi Pinpit illalla pois, toi hirviöt paluumatkalla tilalle. Kärry oli ilmestynyt matkalla bussin perään. Backline/rumpuosasto töihin ja muut ihmettelee, tottakai, Rumblea. Vaihdon aikana meinaa tulla vähän hoppu, monsterit oy kun tarvii lattiakiuluosastoa jonkun verran ja kaikkee muutakin säätöä on riittävästi. Varttia ennen vedon alkua käyn toteamassa päivällä tilaamani ohelmointimuutokset ja kaikkihan on hienosti. Ei muuta kun intro pyörimään ja rock it. Keikan jälkeen paukkuu vielä ilotulitus ja Fööden kanssa tuumitaan, että nyt tää tuntuu virallisesti kesän vikalta vedolta. Tosin mulla on ens vkolla viel UK-vetoja, et ehkä se hlökoht kesänlopetus on sillon. Keikan jälkeen tietty pari sihijuomaa ja hetki selkäänläpsyttelyä puolin ja toisin. Siitä kylän kautta hotskuun.

Kivaa oli taas, toivottavasti naapureillakin. :D

torstai 28. elokuuta 2008

Tavastia 20. ja 21.8.08 (2x sold out) :D

Hki:ssä tas. Tavastia on käyty jo sen verran monesti, että pitää tosissaan raapia päätä. Miten saa taas jotain uutta nähtävää keikalle? Ratkaisu löytyy ledbarreista, 650+ ledejä sisältävistä led-palkeista. Kyhäilen niistä kunnon puolikaaren lavalle ja sillä mennään. Mausteeksi lisää nelkkumoleja ja atomicceja. Täähän toimii.



Ennen keskiviikon keikkaa lähetään aamusta Sjoelta Veskun kanssa. Veskuhan laittaa mut samantein rattiin, koska ajokki on b-korttipaku. Perkele. Ois taas pitänyt jättää yölliset leffankatselut väliin ja mennä nukkumaan ennen viittä. :D Edellispäivänä käytiin lastaamassa kyytiin kaikki tarvittava sälä. Päästään Tavalle joskus klo 13 pintaan ja ootellaan jonkun aikaa kun seppä hakee yhjiä pulloja/tölkkejä kuormuriinsa. Sit pikku roudaus, Tavan trussi alas, suuntaus ja kasausta. Loppupeleissä setti nousee pystyyn aika nopeasti ja kivuttomasti. Vähän kiirus silti tulee niinkun aina ja niinkun pitääkin. Lämppärinä on tänään My First band, tsekkailkaa se. On meinaan hieno orkensteri. :D

Keikka lähtee biisillä, jonka aikana ei ole muuta valoa kuin takarättivalo. Siluttimeininkiä siis Tokana aletaan sit tykittää ja kolmanessa biisissä availlaan noita ledvehkeitä. Tuntuu toimivan. Itekin on välillä ihan fiiliksissä kun homma skulaa kun kone. Siinä sit tykitellään ja fiilistellää, lämpöä on varmaan 60 ja kosteus 300%. Vittu tää on kivaa!

Torstaina tullaan mestoille tekeen pikku tsekki kun asiat on vähän muuttuneet edellispäivästä. Keikka toistaa keskiviikon kaavaa, tosin biisilista poikkeaa. Mut lamppusetti jyrää ja meikää naurattaa. Silti jäi joenkin vielä parempi fiilis keskiviikosta. Kai se on sitä kun itsekkin ihmetelee sitä omaa settiään sen ekan päivän. Tokana siinä ei oo itelle mitään uutta. Mut kokonaisuutena jäi kyl helvetin hyvä fiilis.

Pikku purku(eli lauteet täysin tyhjäksi ja kamat lootiin) yöllä, koska seuraavat tulevat klo 10 aamulla rakentamaan seuraavaa orkesteria lauteille. Majootusta kohti, Lostarin kautta. :D

PS. Perjantaiaamulla kun käydään nostamassa valot pakuun ja backline bussiin klo 12.30 ja mestoilla ei ole ketään. Se siitä lavan tyhjäämisestä perkele. Eli "no vittu heh heh". :D Mut nyt Imatran ilot kutsuvat....

Lahti, Jazztori 16.8.08

Lahessa ollaa. :D

Täällä ei oo tullu ennemmin käytyä ja tapahtuma muutenkin meikäläisen osalta aika pimennossa. Mut mesta yllättää. Tilava teltta ja hyvä lava, riittävästi kaikkea ja MAINIO bäkkäritarjoilumeininki. Harvemin hyysätään noin tunteella, kiitos siitä! Mestoilla meidän lisäksi Hanoit ja Huuki juoksee starojen perässä hoitamassa nimmareita kolmeensataan levyyn. :D

Paikalle tullessa saadaan kasata kamat suoraan lavalle(Amppareille dolly valmiina, mainiota!) koska ollaan illan eka le artisto. Tseki pois, pari tuntia jutustelua ja keikka pois. Hki kutsuu. Mitäs tossa selevässä asiassa sen kummempaa. :D

Jalasjärvi, Aukustirock 15.8.08

Ja taas painellaan festareille. Tällä kertaa matka suuntasi Pohjanmaan sydämeen, Jalasjärvelle. Aukustirock on jo vanha tapahtuma, tavallaan, ainakin Aukusti. Mulle tuplapäivä, Pimppien lisäksi pitää hoitaa Saran valot.

Tuötiin Veskun kanssa Sprintterillä mestoille, mulle oli kyydissä lisää valoja. Lähinnä stroboja tietty. :D Kävin koodaamassa setin omalla Chamsysillä, Kaikkonen vaoitti etukäteen, että mestoilla on SMG:n pöytä. Vissiin ihan jees, muttei mulle tuttu ja jos mun pitää hoitaa kaks shouta, otan mieluumin oman laudan messiin. Setti sinänsä simppeli, mutta toimiva.

Bussin kaartaessa pihaan suoritetaan pikku roudaus, mulle backline asemiin lavan mikroskooppiselle työalueelle. Kasailin kamat pystyyn ja kaikki rullille kuten aina. Mikon Fenkku menee oman casensa päällä, Musarille case alle. Molemmin puolin lavaa menevät kitarastandit pyörille, kepit pystyyn ja piuhat valmiiksi. Ampegeillekin löytyy dollyntapaiset, joten vaihto sujunee ok.

Pimppien keikan alkaessa paistaa aurinko, mutta loppupuolella on ihan miehekäs pimeys jo. Mukavaa. Elokuun keikkoja tässä on koko kesän jo odotellutkin. On vielä periaatteessa lämmin, mutta illat on sysipimeitä. Kelpaa vedellä. Shöy saadaan alta pois ja osa ryhmästä lähtee samantien majoitukseen. Huuki ja Terttu(pitkästä aikaa puikoissa kun Janne on jossain muualla) jäävät mestoille tsekkaamaan Saran keikkaa. Saraa varten laitan lisää uikkuja lavalle, lähinnä alaetuvaloa(1 per jannu ja vain toiselta puolelta. Mörköoopperaa! :D) Keikka menee okei, vaikka setissä onkin helvetisti uusia lauluja. Mut ei siin, pimeys jeesaa tässäkin ja pystyy käyttään pitkästä aikaa gobojakin. UK:n kanssa tein jo viime syksynä periaatepäätöksen, et goboja ei käytetä, rokkimeiningillä siis. Pimppien kanssa homma jatkui, koska keikat oli hyvin pitkälti päivällä. Mut nyt pääsee edes vähän näyttämään muutakin kuin pelkkää kiilaa. :D

Keikka alta, hetken fiilistely, todetaan, et Jjärven ainoa baari on kiinni ja painellaan majoitukseen. Sillälailla!

Huvilateltta 3.8.08

Oltiin sit taas telttailemassa elokuussa, viime vuonnahan rundi päätyi tänne ja alkoi lähes vuoden paussi. Nyt ei oltu yhtä säätöliitolla matkassa kuin viimeksi, eli aika normishöy. Viimekshän meillä oli akkarisetti, akrobaatteja, pyroa ja liituraidat. :D Nyt siis vähän normaalimmin. Päräytettiin Veskun kanssa junalla tonteille Sjoelta. Firmakeikka luvassa.

Uus tuttavuus kyl pelasti henk koht päivän, nimitäin Showpixit. Vittu mitä vehkeitä. Siinä vaiheessa kun löysin laitteista pääkallot, joilla vilkkuu punaiset silmät, tiesin, ettei päivä voi mennä vituiksi millään. :D Mainioita värkkejä ja ilmeisesti ekaa kertaa keikalla Suomessa. Ike ja Mäksä oli taas hoitanu tontin kohilleen. :D Keikan jälkeen oli kuulemma pikku pätsi, seuraavan päivän orkesterilla oli mukanaan oma PA. Ruottin spedet hoitaa. :D

Mitäs tosta nyt sen kummemmin. :D

perjantai 8. elokuuta 2008

Mikkeli poispän...

Jouduttiin lähteen yötä vasten, eli aamu 7. Hyi helevetti. Seuraavaksi Ratinan stadion ja Epunormlämppäys, kattellaan... on varmahan isoot juhulat!

Mikkeli rocks!

Saavuttiin Vessen kans Mikkeliin. Sataa vettä ko saavista kaataen ja päätettin tulla hotskun kautta heittään laukut sisään. Orkesterin pitäs tulla ihan just tonteille, etä päästään niiden kyydissä sit eteneen kohti Visulahtea. Seuraavana siis vuorossa Jurassicrock. Saas nähä. Jos ei backlinetilat oo asialliset, vettäpitävällä katoksella ja sähköllä varustetut, niin saan itkuraivarin. Heti.

Mikähän näiss blogihommissa muuten on ko aina pitä kirjoitella ennen keikkaa. Keikan jälkeiset sanomat onkin sitten lyhempiä. :D Kai tää on jonkinlaista ajatappoa tääkin. Vois kai sitä tyhymempääki hommaa teherä.

Ankka oli mainio btw, pommit toimi ja jengi oli pähkinää. Vittu miten hienoo on kun valotorni alkaa heilua jengin hyppimisen tahdissa. Saatanan kova keikka, ei taas jäänyt mitään kysyttävää. M meinas tosin kävellä päin mortar hittiä ja P muisti olla CO2:sen päällä ko se lähti. Mut pitäähän sitä nyt vittu ruutia olla silmissä, etutukan palanut ja jalat pakkasenpuremilla. Tietää, että on oltu tekemässä rokkisouta! :D
'
Jeh. nyt pitää lähtee kaffeelle ettei jää kyyristä. Vittumaanen kävellä neliä kilometriä vestarialueelle kaatosatehes. :D

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Ankkaa kohti.

Har har! Tulipa sitten kävästyä kotona lauantaina ohimennen. DBTL:tä selvisin Sjoelle jo klo 13 tienoilla, which was nice. Darra oli kyl aika helevetillinen. Welhon kanssa paiskittiin tiukkaa suoraan pullosta autiomaan kulukukoirien dösässä. Kävin sit rumputeknikkoilemassakin. Sovittiin, että vehkeisiin en koske, mutta jägis ja naamanpyyhintä pelaa. Vähä piti säätää flektejäkin, mistä ei kyllä valojoukkue digillu. :D Häh häh. Valitukset saa osoittaa Jurvan kuntaan kirjallisena ja kolmena kappaleena.

Nyt siis junassa ja suuntana Ankkarock. Tänään tulee rapee keikka, on pommeja ja kaikkee. Pitää yrittää saada oikein muutama kuvakin napattua, katotaan nyt osaanko taas mitään. E90:n kamera sanoi itsensä irti kun takakansi otti ja halkesi. Pitäsi sekin korjauttaa kun kerkiää.

Taustariepuunkin sain kiinnitettyä materiaalin palokokeen tiedot ym. laminaatissa, että ei tartte tapellla palomiesten kanssa siitä, saako rättiä ripustaa. Pienenä vinkkinä kaikille takarättien kanssa toimijoille siis: neulokaa se materiaalin palosuojatieto (rättimatskun palamisaika yms.tiedot, palosuoja-aine, suojaaja, päivänmäärä, luokitus) rätin taa jompaan kumpaan alanurkkaan kiinni. On sitte helpompaa kun sitä kysytään ko se on aina mukana siinä kankaassa. Joissain paateissa ei esmex rättiä ripusteta jos ei kysesä infoa ole. Ja jos pommien kanssa pelaa, niin noi infot pitää olla. Viime rätissä toi oli valmiiksi kun tilasin sen, mutta tällä kertaa oli jostain syystä unohtunut. No, saihan ton viikon viiveelläkin vielä.

Jeh. Ankasta enempi sit ko se on takanapäin...

perjantai 1. elokuuta 2008

DBTL veretty

No son Tomppa ku takahuaneesta kirioottaa. Pimpit on pulukas ja lähteenehet kotio päin. Seuraavaksi kattellahan kuinka tua rumien ja vihaasten miesten orkesteri Kotiteollisuus seleviytyy keikastansa. Sitte mä painelen Ringo-orkesterin rumputeknikon virkahan. Työtehtävihin kuuluu ottan pyyhkiminen ja alakohoolin tarioolu keikan aikana. Notta sillälaalla.

DBTL kutsuu.

No wittu, vähänkö nykytekniikka on hienoo. Osasin laittaa viimein oikean asian tohon bluetooth-kännykkämodeemijutskaan ja sain netin päälle. Samantein on Spritterin kopissa toimisto pydessä. :D Mä en oo tohon mokkulatouhuun lähteny, mun kun ei tartte isoja asioita latailla ja vähän hitaampikin siirtonopeus passaa mainiosti. Sitäpaitti hukkaisin mokoman vehkeen heti kuitenkin. Mulla toimi homma toki ennemmin, mut ko macbookin kovo pamahti, niin hukkasin kaikki saatanan asiat koneesta. 2,5 kuukautta kesti masiina. Jep jep.

Vammala hujahti ohi. Turussa käydään nakkaamasa Vartiaisille kamaa oottaan ja mennään sit Vesen kans säätään Pinpit läpi. Ne on tulossa tsadista päin bussilla ja palailevat sinne takas keikan jälkeen. Vesse menee illalla sit viä Jennikeikallekin ja aattelin jäädä Veskun kainaloon yöksi, niin pääsee aamulla Sprittaamaan takas Seinäjoelle.

Koivusen bussi(kai) tuli vastaan tossa joku aika sitten. Samoin Vessen valkoinen bussi, jolla VHB kulkee. Juksu siin sokkona ajeli ku ei ees lapa noussu kohdalla. :D

Vähän on pitänyt säätää taustarätin palosuojatodistusta ym ku Ankassa meillä on pommeja. Pitää olla kupongit kunnossa ettei palopäällikkö käy kiukkuuseksi. Mut eiköhän tuo laminaatti lakanaan saada ennen sunnuntaita. Kai.

Sellaasta.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Kotka veretty.

Keikka ohi, kotio päin. Bussi suuntaa kohti tsadia, hypätään Vessen kans sieltä junaan. Vesse joutuu jäädä Treella pois ko sielä on joku auto mikä tarttee ajaa Sjoelle. (Jäin sitte lopulta itekki Tampereella pois ja köröteltiin Vessen kans pullamobiililla himaan)

Keikka oli ihan jees. Aika flätkötes oli teltassa. Lamppuja tarpeeks, mut atomicceaja tuli kyl ikävä. Pitääköhän niitä perkeleitä taas alkaa raahata mukana. Kaks viikonloppua jo menny ilman atomiccien läheisyyttä. paitti eilen Oulussa toki niitä oli. Se on kuiteskin paras lamppu. Hmm.

Korvamonnareissa oli joku hätä, vissiin menkkarilla oli kans. Katos signaali kokonaan hetkeksi. Ihan kummaa. Johtui vissiin jostain laivastotsubuduuvalvontatornihiphei -jutusta. Erikoista. Onneks ei tartte valotytön ominaisuudessa edes tietää noista mitään. Häh häh.

Tällästä.

Sillälailla!

Kotkassa ollaan. Ajettiin Oulusta yötuurina tänne. Matka oli mukava, Viitasaarella otettiin pit stop Pihkuriin. Siellä oltiin sopivasti vähän ennen pilkkua ja saaliiksi saatiin muutama drinksu ja Hulkkiutunut hahmo joka meinasi ottaa puoli terassia mukaansa kun lähti kotiinpäin. Kyllähän se pistää vituttaan jos käsketään ottaa vettä välillä.

Oulussa oli leppoisaa. Tarpeeksi tuikkuja ja savukin yrotti pysyä lavalla ihan jees. Otettiin Sjoelta Miguelillekin langaton ja sen parissa sai säätää Oulun päässä. Taajuuksia tartti hakea hetken kun meinas olla turhan lähekkäin noi kielisoittajien taajuudet. Talon sepillä oli onneks koneella tsydeemi, josta näki lavalle vaikuttavien muiden langattoien kentät. Laitoin sen verta lähelle 800:aa taajuudet, että ei haitannu muu liikenne mitn. Seuraava lähin häiriö(eli Stam1nan langattomat vempeleet) liikku jossain 805+ -ympäristössä.

Keikkahan oli helvetin jees. Valotornissa meinas tulla poru jos toinenkin kun sepät fiilisteli meininkiä. huomas, et jengi on pohjoisessakin oottanu orkesteria.

Seinäjoen meininki oli suhteellisen irti hanskasta. Keikka oli sielkin hyvä, tosin aikann soittoaika kyl verotti jonkun verran jengistä. Siitä lisää viel myöhemmin...

Hmm. Mut nyt täytyy rientää kasaamaan backlinea, kyljet aukes justiinsa ja kamat liikkuu. Ehkä tääkin päivä saadaan maaliin.

torstai 24. heinäkuuta 2008

Jihuu ja silleen.

Kai sitä tarttee itekkin alkaa bloggailla, niin ei tartte kesän jälkeen taas kysellä, että mitäs mä tein viime kesänä. :D Eli tänne tulee kaikenlaista helevetin tärkiää jaappausta keikkaloosta. Mitä näitä ny on. 

Huomenna ois Vauhtiajot Seinäjoella. Kävin tänään tonteilla tutkimassa, että kuinkas ihanasti toi iso freesneli porottaa keikalla. Porottaahan se, tosin lavan takaa mutta kuiteskin. Normi festaripöllöilyä luvassa siis. Paljon oli tuikkua katossa, tosin niistä en paljon pääse nauttimaan kun veto on tosiaan jo klo 18.30. Eipä haittaa. 

Pilvistäkään ei oo luvattu, eli viikonlopun keikat mennee helteisissä tunnelmissa. 

Lauantaina pitäs päräyttää Ouluun ja Qstockiin. Aika aikanen soittoaika oli sieläkin, mutta ehtiipä tsekata orkestereita. Jotenkin koko kesä mennyt silleen, et ei oo tullu pahemmin tsekattua mitään bändejä. 

Sunnuntaina ois sit looginen siirto Kotkaan, jossa onkin ilmeisesti vastassa iso musta teltta. Sama ko Provinssissa, oletan. Näytti ainakin kuvien perusteella hommat olevan isoillaan. Tosta voi jopa tullakin jotain. Tosin, päivänvalosta tinttailu on aina turhaa. Minkäs sille mahtaa. Tuleepahan komeita fotoja poppareista.

Juhhelle nakataan huomenissa kyytiin toinen rantasauna perinteiseen malliin. Pitäähän sitä ny naisten ja miesten saunat olla messissä. Eikä tartte pikkufestareilla avata bassoa PA:han lainkaan. Häh häh.

Langaton tulee kans testiin, kun bassojumalalla tuppaa olla toi bassosta Brickiin -väli aina niin kaukana, että plugipiuha on ku pyykkinaru. Ei hyvä. Sit kun sielä menee muutenkin 30 meriä lakua eestaas, niin on ihan aiheellista poistaa yks 10 metriä langattomuudella. Pikainen hallitesti anto ymmärtää, että soundissakaan ei kärsitä niin paljon, että vaikuttais levymyyntiin. Hoho. 

Notta tälläästä. Puoli kesää tässä on toki jo takana, mut eiköhän tässä kerkiä vielä jotain jauhaa. 

Palatahan.